February 2012
2 posts
1 tag
Bostonin kanssa kisoissa
Nyt kun pojat kisailee taas eri luokissa niin on pitänyt vähän suunnitella mihin startteihin sitä osallistuu. Kävin tänään Bostonin kanssa KKK:n kisoissa Masalan kuplahallissa ottamassa kolme kakkosluokan starttia. Alkuun mulla oli hyvin epäilevät fiilikset, koska Bostonin kanssa starttaaminen on viime aikoina ollut aikamoista venäläistä rulettia.
Mutta osaa se Bostonkin välillä yllättää. Heti...
1 tag
Hudson kolmosiin!
Lyhyesti tämän päivän agilitykisoista. Olin BATin kisoissa Ojangossa kisaamassa molempien poikien kanssa kahdella agilityradalla. Alku oli aika pinnoja kiristävä, kun Bostonin kanssa ei saatu suoritettua yhtäkään estettä, kun jätkä karkasi starttiviivalta pois radalta. Hetken aikaa keräilin itseäni jonka jälkeen Hudsonin kanssa radalle. Ensimmäinen H:n startti hieno rata, mutta yhden hypyn otin...
January 2012
1 post
Vuosi 2011
Nyt kun vuosi on vaihtunut, lienee paikallaan hieman muistella mitä vuonna 2011 tapahtui, ja mitä saavutettiin koiraharrastuksen rintamalla.
Ensin voisin kirjoittaa nopeasti meidän vuoden viimeisestä näyttelyreissusta, joka tehtiin Pohjoismaiden Voittaja-näyttelyyn Tukholmaan, Bostonin tulos oli upeasti 18 uroksen joukosta VAL ERI2 SA, PU3 ja VARA-CACIB. Valioluokassa oli hieman tungosta kun...
November 2011
3 posts
Vuoden viimeiset aksakisat
Ollut vähän treenien suhteen aksataukoa, kun oon ollut hetken kipeenä, sitten vähän pikkujoulua ja muuta viihdettä johon eivät ole koirat liittyneet. Tänään oli illasta Hyvinkäällä vuoden viimoset aksauskisat, mikäänloppuvuoden kisoista ei enää osu omaan kalenteriin sopivasti niin ensi vuonna sitten seuraavaksi kilparadoille.
Boston on nyt viimeaikoina ollut ihan kilipää kisoissa. Se menee ihan...
1 tag
Kisat Porvoossa
Eilen oltiin Porvoossa ottamassa ensimmäiset Bostonin kakkoslähdöt ja Hudsonin kanssa toki samassa luokassa jahtaamassa viimeistä nousunollaa. Neljästä startista yksi tulos ja kolme hyllytystä. Ei siis kauhean hyvät tulokset, eikä tällä kertaa mitään huippuratojakaan.
Bostonin ensimmäinen startti oli päivän ainoa tulos. Vitonen napsahti muurilta, tiesin jo etukäteen että muurille tultiin pahassa...
1 tag
Boston kakkosiin!
Tänään kisailin oman seuran kisoissa Purina-areenalla, olin ilmoittautunut kolmeen starttiin. Bostonin kanssa pelkkä agilityrata ja Hudsonin kanssa hyppäri ja agirata.
Aamusta oli heti Bostonin vuoro, rata oli aika helppo ja vauhdikas. Boston ei ollut yhtä vauhdikas kuin yleensä, mutta toisaalta tuntui olevan hyvin kuulolla. Ei mikään huippusuoritus, mutta virheetön joten sieltä se meidän...
October 2011
2 posts
1 tag
Pienestä kiinni
Parin viikon kisatauon jälkeen tänään olin ilmoittautunut Kirkkonummen Koirakerhon agilitykisoihin. Kaksi agistarttia molemmille ja.. ja vähän jäi ristiriitaiset fiilikset. Se on niin pirun pienestä kiinni välillä. Neljä starttia, neljä hyvää rataa, neljä nopeaa rataa, neljä tulosta, mutta nolla nollaa. Jokaisessa startissa yksi este mistä napsautettiin virheet. Kunhan vaan kaikki napsahtais...
1 tag
Kotkassa agikisat
Taas tuli oppitunti siitä, ettei pitäisi olla mitään odotuksia kisojen suhteen vaan keskittyä ja nöyrästi painaa menemään niin hyvin kuin kykenee. Eilen tuli käytyä Kotkassa ottamassa 5 starttia, 2 Bostonin ja 3 Hudsonin kanssa. B:n kanssa oli haaveissa saada tarvittava nousunolla kakkosiin, mutta eihän se sitten ihan niin mennyt. En näitä B:n ratoja sen tarkemmin analysoi enkä edes julkaise...
September 2011
3 posts
2 tags
Purinalla 4 starttia ja 3 nollaa!
Käytiin viikko sitten pyörähtämässä Bostonin kanssa kehissä snautserien kaksi päiväsessä erkkarissa Hattulassa. Tulokset ei ihan päätä huimanneet, mutta olihan tuo poika jo aikaste reuhkassa turkissa. Helille vitsailinkin jo muutama viikko sitten, että saa nähdä jääkö erkkari väliin, kun jätkällä alkaa olla aika reuhake tuo turkki. Päätin kuitenkin, että kun kerran olen koiran sinne ilmoittanut,...
Norjan erkkarissa ROP!
Nyt ollaan palailtu kotiin, tulokset matkalta oli huimat, kaksi valionarvoa: Norjan ja Pohjoismaiden valiotittelit sekä kaksi ROP:ia! Reissu oli onnistunut ja Boston sai tosi hyvät arvostelut norjalaisilta tuomareilta. Lisäksi useampikin norjalainen sekä ruotsalainen snautserikasvattaja kävivät ihailemassa ja kehumassa Bostonia. Mukavaa oli tutustua ulkomaisiin kasvattajiin ja nähdä varsinkin...
Kaksi titteliä lisää!
Terveiset täältä idyllisestä Sandnesista, Norjan Rogalandista. Nyt vain pikapäivitys, kirjoitellaan enemmän kun jaksetaan.
Tänään oltiin Orressa KV näyttelyssä jossa Boston pisti taas parastaan. Tulos VAL ERI1 SA PU1 ROP SERT CACIB. joten tittelirivi komistui entisestään kahdella uudella valiolla: Norjan ja Pohjoismaiden muotovalio. Kaikenlisäksi oltiin ryhmässä kuuden parhaan joukossa, mutta ei...
August 2011
5 posts
1 tag
Rotumestaruuksissa
Eilen aamu alkoi jo aikaisin kun herätyskello soi viiden pintaan - hullua touhua sunnuntai-aamusta - ja suunnattiin kohti Hyvinkäätä naustereitten agilityn rotumestaruuksiin. Aamutuimaan oltiin kerhon hommissa pistämässä kisapaikkaa pystyyn yms, jonka jälkeen mulla oli tiedossa kaksi starttia ykkösissä Bostonin kanssa ja toiset kaksi Hudsonin kanssa kakkosluokassa.
Aikaisemmin viikolla kaikki...
1 tag
Etelänmatka
Edellinen viikko menikin aika nopeasti, ensimmäinen työviikko lomien jälkeen vei kaikki ylimääräiset voimat. Tosin pari kertaa käytiin toki agitreeneissä. Perjantaina suunnattiin eteläiseen naapurimaahamme. Oltiin ilmoittauduttu Tallinnan KV näyttelyihin jo pitkän aikaa sitten ja kun tuo Viron valion titteli tulikin plakkariin jo alkukesästä niin olikin tiedossa paineeton näytelmäreissu.
...
1 tag
Agisunnuntai
Eppu oli ilmoittautunut täksi viikonlopuksi Bostonin kanssa Joensuuhun näytelmiin, mutta tossa loman aikana muutettiin vähän suunnitelmia. Näytelmätouhu on viime aikoina tuntunut vähän liikaa suorittamiselta, plus että näytelmistä on tullut enemmän kuin uskalsi toivoa. Joten päädyttiin sellaiseen ratkaisuun, että keskitytään vaan joko isompiin koitoksiin tai sitten sopiviin ulkomaankeikkoihin...
3 tags
Loman aikaiset kuulumiset
Nyt viimein oli aikaa ja innostusta raapustella loman aikaisia kuulumisia tänne blogiin. Ihan loman aluksi suunnattiin Tornioon KV-näyttelyyn. Lähdettiin lauantai-aamuna ajelemaan Kemiä kohti, jossa meillä oli hotelli varattuna, treffattiin alkuillasta Heli kasvattaja perheineen ja Heli viimeisteli Bostonin näyttelykuntoon. Illalla sitten päätin lähteä Hudsonin kanssa hölkkälenkille katsastamaan...
LT CH
Keskiviikkona lähdettiin etelään, Tallinnan kautta Riikaan ja sitten sieltä etelä Liettuaan Druskininkahin. Tänään eka näyttelypäivä takana ja Boston ROP, Cacib, SERT ja Liettuan valio! Kuvia ja loput tekstit myöhemmin.
July 2011
3 posts
2 tags
Lomalla
Blogin pitäminen tuntunut viime aikoina vähän liikaa työltä, varsinkin kun on ollut aivan tajuttomasti tekemistä sekä viikolla että viikonloppuisin. Joten päätettiin, ettei oteta blogista paineita vaan kirjoitellaan tänne kun jaksetaan ja ehditään. Nyt viime viikko oltiin lomailemassa ja vasta hetki sitten palailtiin kotiin kunnes taas ensi viikolla lähdetään uudella lomareissulle. Tarkempaa...
Say "cheese"
Bostiksesta oli vielä nyt keväältä ottamatta poseerauskuva Vuoden näyttelysnautseri tulokas pystin ja ruusukkeen kanssa, joten otettiin se sitten tänään. Välissä myös kuvia, joista ehkä heijastunee Bostiksen asenne kuvausessioon ;)
Lisäksi otettiin kuvia C.I.B-ruusukkeen, Suomen muotovalio ruusukkeen ja Ruotsin muotovalio ruusukkeen, sekä kaikkien serttien ja cacibien kanssa.
2 tags
Kahden viikon sisään kolmas ROP! Ja Klag 2011
Taas on oltu reissun päällä perjantai iltapäivästä melkein tän päivän puolelle koko konkkaronkka, ja nyt ehtii vasta kirjoitella blogia, samalla kun isäntä käsittelee tähän kuvia ;)
Perjantaina suunnattiin tosiaan taas täältä Espoon suunnasta maantielle, kohteena tällä kertaa Kokkolan KV ja agilityporukan perinteinen Klag. Meille molemmat kyllä uusia tuttavuuksia Kokkolassa. Kolmen maissa...
June 2011
7 posts
1 tag
Agitreenejä
Kaikkien näiden näytelmäkeikkojen ohessa ollaan kuitenkin pidetty yllä säännöllistä ageilua viikolla noin pari kertaa viikossa. Juhannuksen Viron visiitin jälkeen sunnuntaina aamusta suunnattiin Ojankoon omatoimitreeneihin Mintun kanssa. Tehtiin sellasta pidempää rataa jossa oli välillä vauhtia ja sitten toisaalta sai hinkata paria tiukempaa kohtaa niin paljon kuin jaksoi. Ilmeisesti edellisen...
1 tag
Bostonille neljäs valiotitteli viikon sisällä!
Kirjoitellaan nopsasti tästä Tallinnan lautalta. Oli vähän erilainen juhannus tällä kertaa. Oltiin Luigessa Eestissä kansallisessa näyttelyssä. Bostonin tulos oli AVO ERI1 PU2 SERT ja Viron muotovalio! Poika täytti eilen 2v 5kk ja nappasi neljännen valiotittelin viikon sisään.
EDIT: Loput lisätty, kun päästiin illasta kotiin asti.
Ihanaa olla kotona! Rankka reissu taasen takana, vaikkakin...
1 tag
Superviikonloppu!!
Kirjoittelen nyt tätä täältä hotellista Oulusta käsin. Viikonloppu on mennyt aika pitkälti autossa ja koiranättelyissä. Perjantaina kurvattiin maantielle jo kolmen maissa ja suunnaksi otettiin Siilinjärvi ja jo tuttu hotelli Sandels, jonka mökissä bunkattiin viime vuonna Sawo-show:n aikaan. Mökki ei ole koolla (eikä myöskään yksityisyydellä pilattu) mutta mukava ja kätevä koirien kanssa....
1 tag
Ojangossa epiksissä
Tänään oli oman seuran epikset Ojangossa ja koska itsellä oli siellä duunivuoro niin samalla kertaa päätin ottaa pari lähtöä Hudsonin kanssa. Levannon Matti oli tehnyt episradaksi kevyen 27 esteen ja lähes 250m radanpätkän kuudella kontaktiesteellä. Ensimmäinen startti meni meiltä ihan puihin oikeastaan ensimmäiseltä kontaktilta lähtien ja kumuloitui sitten niin ettei oikein mikään sujunut...
2 tags
Pieksämäen näyttely ja Maaningan agilitykisat
Koko viikonloppu oltiin reissussa ja eilenkin oli koko ilta menoa, niin ehdittiin päivittää blogia vasta tänään.
Perjantaina pakattiin kamppeet ja lauantaiaamuna seitsemän maissa suunnattiin auton keula kohti Pieksämäen kansallista näyttelyä. Päivä oli tosi upea, sää mitä upein ja mikäs sitä oli aamulla ajellessa Suomen suvessa. Koirien uusi autohäkki on ihan loistava ja pojat viihtyvät siinä...
Tapahtumia
Tuntuu kyllä, että päivittäin tulee jotain touhuttua Hudsonin ja Bostonin kanssa. Viime torstain kisojen jälkeen perjantaina taisi olla pitkästä aikaa koiravapaapäivä, käytiin vaan vuokraamassa leffa illaksi eikä taidettu tehdä yhtään mitään. Lauantaina olikin sitten heti aamusta agitreenit Ojangossa, mentiin sinne heti aamusta harjoittelemaan Mintun ja Ricon kanssa. Paria eri rataa treenailtiin,...
1 tag
Pitkä päivä Ojangossa
Tänään oli oman seuran järjestämät 1- ja 2-luokkien kisat Ojangossa ja heti aamusta suunnattiin sinne. Eppu oli mukana turistina ja ite olin duunissa ykkösluokkien aikana, koirat oli mukana aamusta lähtien joten niilläkin oli pitkä päivä mukana. Hudsonin kanssa olin ilmoittautunut kolmeen kakkosten rataan, yhteen hyppäriin ja kahteen agirataan.
Aloitettiin kakkosten hyppärillä joskus kahden...
May 2011
12 posts
1 tag
Yhteistyön puutetta
Tänään olin ilmoittautunut Parolaan kahteen agilityrataan. Ei paljon kerrottavaa näistä, mutta kun tullut tavaksi laittaa tänne kaikki kisakokemukset niin laitetaan nämäkin. Pitäisköhän kohta jo oppia ettei snautserin kanssa voi tehdä liian paljon putkeen, sillä nousee vaan kusi päähän ihan samointein. Hudson oli koko päivän ihan kiepeissä, ennen rataa kävellessä ei niin yhtään kuulolla ja yrittää...
1 tag
Stadi Games
Tänään olin ilmoittautunut Stadi Gamesiin joka järjestettiin tossa vierellä Purinan ulkokentällä. Tuomarina kisoihin oli tullut Sveitsiläinen Rolf Graber joka tuomaroi myös tänä vuonna MM-kilpailuissa. Rolfin käsialaa oli tänään hyppäri ja agilityradalla tuomarina Marja Lahikainen. Hyppäri oli mielenkiintoinen rata vaikkakin meille aivan tolkuttoman vaikea. Rata oli kyllä ilmeisen vaikea myös...
1 tag
Paska säkä
Piti tänään mennä ASTin virallisiin kisoihin Puolarmetsään Hudsonin kanssa mutta ne jääkin väliin. Eilen illasta toi toinen toope rähähti Hudsonille ihan oudosta syystä ja samalla tikkasi hampaanreiän Hudsonille tohon alas kaulaan. Ei ollut sinänsä mikään tappelu ja ilmeisesti toi vekkikin tuli jollain tavalla vahingossa koska mitään kyräilyä ei sen jälkeen ollut ilmassa kummankaan puolelta. Sen...
1 tag
Agilitykatsaus
Jokseen kiire viikko ollut, mutta ei niin kiire etteikö ehtisi treenailemaan. Tässä taas siis jokaviikkoiset agilitykuulumiset :) Maanantaina treenattiin Emmin opissa ja alla olevat videot siltä keikalta. Jotkut asiat on aina vaan niin hemmetin vaikeita. Oon armottomasti jäljessä ohjauksissa ja sit toisaalta toistan tota mun täs-täs-täs mantraa aivan liikaa kun oikeasti pitäis kertoa koiralle mitä...
Siisti mies
Käytiin perjantai-illalla kasvattaja Helin luona siistimässä Bostista. Bostonista tulikin siisti mies, kiitokset vielä tätäkin kautta Helille Piinan siistimisestä! Boston osaa kyllä flegmaattisella tavalla vastustella siistimistä, nostella tassuja ja nojailla, ne on sen bravuureja. Kahviteltiin (juteltiin snautseriakin, kuis muuten) ja suunniteltiin kesän näyttelyreissuja niin kotimaan kun...
1 tag
Epiksissä
Viime viikolla jopa hurjasti ainoastaan keskiviikko oli koiravapaa ilta, kaikkina muina iltoina tuli oltua jossain koiramaisissa jutuissa mukana. Hudsonille ja Bostonille tosin myös torstai oli täysin vapaailta. Ja kun ovat tottuneet nyt siihen että melkein joka toinen ilta on jotain häppeningiä niin perjantaina alkoi taas olemaan aika levotonta menoa. Perjantaina suunnattiin Lahteen trimmaamaan...
2 tags
Tuuria ja taitoa
Me oltiin taas tänään Ojangossa. Siellä oli mätsäri ja epäviralliset agikisat samaan aikaan, mihinkäs sitä muuhun kauniin illan käyttäis kun koirailuihin. Ilmoitin Bostiksen mätsäriin ja Pekka ilmoitti sen möllikisaan, ihan extempore. Alun perin meidän piti mennä ottamaan vaan pitkän näyttelytauon jälkeen hieman treeniä, mutta isäntä ei sitten malttanut olla kisaamatta kun siihen tuli...
1 tag
"Kisakokemusta"
Olin sitten ilmoittautunut BAT:in iltakilpailuihin maanantaille. Eipä jäänyt paljon kerrottavaa tästä keikasta yhtään kenellekään. Kaksi lähtöä, josta ensimmäisen mokasin täysin itse. Otin lähdön täysin meille sopimattomalla tavalla jo homma meni munille siinä, videota en viitsi edes julkaista. Vaikka lähdön mokailuista ei tullut kuin kielto niin en jotenkin jaksanut vetää loppurataakaan täysin...
1 tag
Ensimmäiset kisat kakkosissa
Tänään olin ilmoittautunut Hudsonin kanssa ensimmäisiin kakkosten kisoihin. I-HAH järjesti uudella kentällään Kivikossa kakkosille kolme rataa, joista viimeinen oli hyppäri. Mukavasti järjestetyt kisat kyllä, koska maxi kakkosten kaikki radat olivat peräkkäin ja turhaa odottelua ei ollut.
Olipa tahmeaa meidän meno tänään, mitään syytä en keksi mutta Hudsonin ei vaan tuntunut tänään...
1 tag
April 2011
7 posts
New York, nyppimistä ja vappua!
Jaahas isäntä on saanut vastata hieman tässä välissä näistä bloggailuista, mulla on ollut aika kiirusta ja muutenkaan ei ole tuo runosuoni oikein kukkinut ;) Appivanhemmille kiitokset taasen koirien hoidosta; tiivistetysti Hudson oli ollut kiltti poika niin kuin aina ja Bostis oma piinaava itsensä, nyt myös muiden kun mun ja Pekan mielestä ;) Mutta oikeesti siis iso kiitos Leenalle ja...
1 tag
Kakkoset kutsuu
Ehkä musta on tullut taikauskoinen, mutta en uskaltanut eilen kirjoittaa, että olin ilmoittautunut kisoihin myös sunnuntaille. Tänään siis suunnattiin Kirkkonummen Kennelkerhon kahteen agility-lähtöön. Ei hyvältä alku näyttänyt, kun menin lämmittelyesteille Hudsonin kanssa. Ukko karkasi samointein lämmittelevän bortsun perään eikä meikäläinen tuntunut kiinnostavan tipan tippaa. Olin ihan tappi...
1 tag
Kisatauko ohi
Ei olla käyty kisaamassa sitten tammikuun lopun, Liedon fiaskostahan löytyy tarinaa blogistakin jos haluaa virkistää muistiaan. Sen jälkeen ollaan keskitytty treenaamiseen ja oon yrittänyt olla tarkkana noissa kontakteissa. Treenit on sujuneet ihan mukavasti, kuten ehkä noista videoistakin on huomannut. Tossa pari viikkoa sitten ajattelin, että nyt ois taas aika käydä kokeilemassa virallisissa ja...
1 tag
Parit videot
Eilisistä agilityistä tässä taas pari videota. Ahkerasti Eppu kuvaillut mua treeneissä, ihan hauska katsella jälkikäteen mitä itse mokailee noissa ohjauksissa. Toivottavasti sitä oppiskin jotain näistä, mutta saas nähdä. Taas sama rata molempien kanssa, ensimmäisessä Hudson joka menee itseasiassa aika hyvin mitä nyt muurilta tulee virheet. Sitten toinen video Bostonin kanssa paljastaakin, ettei se...
1 tag
1 tag
1 tag
Treenipäiväkirjan ote, taas
Tästähän on tullut nyt ihan treenipäiväkirja, mutta minkäs sille voi kun ei muutakaan kirjoitettavaa oikein ole. Arki on normaalia arkea eikä siitä oikein pysty juttua vääntämään vaikka toki näiden naustereiden kanssa aina sattuu ja tapahtuu. Oltiin siis tänään treenailemassa agia heti sunnuntai aamusta. Hudson kävi hieman kierroksilla heti alusta lähtien ja intoa tuntui kyllä riittävän. Tässä...
March 2011
6 posts
1 tag
Lisää treenivideoita
Tässä loput kaksi videota tältä päivältä, sama rata taas molempien kanssa. Voi sitten joskus myöhemmin pällistellä miltä meidän treenitouhu on näyttänyt tässä vaiheessa “uraa” :)
1 tag
Treenivideoita
Nyt ollaan oltu aika ahkerassa treenivauhdissa, viikon sisään kolmet treenit. Hyvä vaan että saa taas tuntumaa lajiin sekä ohjaaja, että koirat. Tässä parit videot tältä aamulta, sama rata molempien kanssa. Ei mitenkään puhtaita vetoja nämä, muurin läpi jyrätään kuin puskutraktori. Boston on laiskana tossa radalla kuin pieni possu, keppeihin ei mitään keskittymistä :) Mutta kyllähän se väsyttää...
1 tag
Treeniä
Ollaan päästy vähän treenailemaan agia taas, mutta liian vähän kylläkin. Olin viime sunnuntaina kuokkimassa duunikaverin vuorolla Juvanmalmilla ja tein muutaman radanpätkän Hudsonin kanssa ja lopuksi hieman Bostonin kanssa. Eilen oltiin Mintun kanssa varattu Hakkilasta vuoro ja pääsin taas treenailemaan molempien kanssa. Nyt täytyy sen verran kehuskella, että Hudson on toiminut nyt pari...
1 tag
Kuvien kera
Viikko on mennyt taas kiireisissä tunnelmissa, ulkonakin on ollut niin samperin liukasta, että saa koko ajan varoa, ettei ole pitkin pituuttaan rähmällään. Nyt kun siihen päälle on vielä satanut lunta, niin ei ees nää missä sitä jäätä on. Tää talvi sais jo vauhdikkaasti vaihtua kevääksi. Meidän naapuritkin jo yksi päivä tiedusteli, että eikö noi vedä meitä nurin, tästä voitte päätellä minkä...
Vähän treenailua
Hiljaiselo on tässä edelleen vähän jatkunut, mutta ollaan sentään hieman päästy treenailemaan. Perjantaina pitkästä aikaa treenasin agilityä molempien kanssa, tosin en mitään pidempää rataa vaan ihan lyhyitä parin esteen sarjoja ja lähinnä kontakteja. Hudsonin kanssa ei juurikaan mitään ongelmia kontaktien kanssa vaan herra ottaa ne aikamoisen hyvin - ei mitään samanlaista kuin noissa...