Boston kakkosiin!
Tänään kisailin oman seuran kisoissa Purina-areenalla, olin ilmoittautunut kolmeen starttiin. Bostonin kanssa pelkkä agilityrata ja Hudsonin kanssa hyppäri ja agirata.
Aamusta oli heti Bostonin vuoro, rata oli aika helppo ja vauhdikas. Boston ei ollut yhtä vauhdikas kuin yleensä, mutta toisaalta tuntui olevan hyvin kuulolla. Ei mikään huippusuoritus, mutta virheetön joten sieltä se meidän puuttuva nousunolla tuli. Rata tuntui sopivan myös monelle muulle, joten meidän kisan sijoitus ei päätä huimannut 8/35. Kuitenkin kaikki meidän edellä olevat on “perinteisiä” agilityrotuja, joten ei toi nyt huonosti mennyt. Alla vähän sumea video, mut kyllä siitä selvää saa.
Kun Bostonin rata oli ohi niin ehdittiin käydä kotona syömässä ja hetken lepäämässä. Puolenpäivän pintaan takaisin Purinalle Hudsonin startteja odottelemaan. Ensimmäisenä vuorossa oli hyppäri, joka näytti aika mukavalta meille. Edelleen pitkät kaarteet on mun ja Hudsonin ominaispiirre. Tossa kolmos-neloshypyn välillä menee niin pitkäksi mutkat, mutta sen jälkeen paketti pysyy paremmin kasassa. Nollalta näyttää loppusuoralle asti, mutta syystä tai toisesta pussin jälkeen toiseksi viimeinen rima otetaan sitten alas. Noh, ehkä kaksi luokanvaihtoa samoissa kisoissa oiskin ollut liikaa :)
Hudsonin agilityrata ei mennyt sitten ihan yhtä hyvin kuin päivän aiemmat startit. Mokasin juuri sen kohdan mitä ennen starttia pelkäsinkin, eli heti alkusuoralla oli snautserille hyvin houkutteleva keinu-pituus-putki. Yritin vekata ennen pituutta, että Hudson olisi hypännyt pituuden hieman vinoon, mutta herra tulikin alas pituuden viimeiselle osalle ja siitä sitten kääntyi suoraan siihen väärään putkenpäähän. Hyllytyksen jälkeen laskee aina fiilarit ja lasketeltiin loppurata läpi, muurilla unohdin vekata niin senkin jätkä hyppää ihan killiin.
Kontaktit ei ole mitenkään erityisen nopeita tällähetkellä kummankaan kanssa, mutta ainakin niistä on tulleet aika varmoja. Mielummin mä valitsen ton varmuuden siihen nähden että ne ois nopeat ja herrat roiskis niitä ihan miten sattuu. Seuraavaksi siis molempien kanssa kakkosiin, tässä ois loppuvuonna vielä parit kisat jäljellä.
blog comments powered by Disqus